torstai 20. syyskuuta 2012

Kotipuodin avajaiset




Päivän hiljainen hetki ja minä rauhallisen musiikin tahdissa näppäilen tänne pienen postauksen. Nimittäin kuten lupailin, on tälle syksylle luvassa erityisen mukavia uudistuksia! Koska paikallinen asiakaskuntamme on kasvanut ajan mittaan ja muutenkin haluamme toimia mahdollisimman monipuolisesti, asiakkaitamme ajatellen ja joustavasti. Paljon teitä ihania asiakkaita onkin ja positiivista palautettakin on nyt tullut enemmän mikä on aivan ihanaa Se luo uskoa tulevaan ja antaa uutta puhtia taas jatkaa näitä melkein ympäripyöreitä päiviä. :)








Siksi aiommekin nyt kokeilla siipiämme verkkokaupan ulkopuolella ja avata kotipuodin tänne Turkuun! Avajaisia vietämmekin jo ensi maanantaina eli 24.9.2012 klo 14-18. 
Luvassa on ihanaa fiilistelyä kauniiden lastenvaatteiden parissa, mukavia tarjouksia, kahvia ja pullaa ;) sekä tietysti pikkuväelle puuhaa :)  

Paikan päällä maksutapana käy vain käteinen, mutta tilaukset voi toki tehdä etukäteen maksaen tuttuun tapaan joko verkkopankin kautta tai luottokortilla ja tulla sitten noutamaan avajaisissa tai muutoin tilauksen :) 


Kotipuoti tulee olemaan 2-3 päivää viikossa auki, mutta muulloin sovitusti voi aina tulla noutamaan tilaukset / sovittamaan tilattua tuotetta.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tulemaan paikan päälle. :) Ajo-ohjeita ja muita mieltä mahdollisesti askarruttavia asioita voi kysellä info@pikkustella.fi tai puhelimitse 050-4130509.




2 kommenttia:

  1. Olipas mukava uutinen! Saadaan tänne Turun seudunkin tarjontaan uusia tuulia:) Minusta ainakin on aina mukava välillä nettiostosten sijaan päästä hiplailemaan ja fiilistelemään muutenkin kuin virtuaalisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riikka! Oikein kiva kuulla, ja tuo on kyllä ihan totta että joskus on ihana päästä tunnustelemaan vaatteita ennen ostoa. Vaikka eihän ostaminen pakollista ole, meille saa tosiaan tulla ihan vain fiilistelemäänkin! :)

      Toivottavasti nähdään kotipuodin merkeissä! :)

      Poista

Kiva kun kävit lueskelemassa. :-) Ilahdun myös kommenteista!